Maatalous

Maanviljely
Karjanhoito
Meijeritoiminta
Myytävät tuotteet

Maanviljely

Paavali Pekkanen raivasi Pekkalan ensimmäiset pellot nykyisen Majalahden rantamailla 1500-luvun puolessa välissä. Myös muut tilalla asuvat raivasivat peltoja, mutta vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla aloitettiin laajamittaisempi peltojen raivaaminen. Silloinen tyypillinen sato Pekkalassa oli 10 tynnyriä (1465 l) ruista, 1 tynnyri (146 l) kevätviljaa ja 5 tynnyriä (732 l) perunoita.

1800-luvun alkupuoliskolla Adolf Aminoffin aikaan kartanon maat mitattiin ja kartoitettiin. Ojia kaivettiin yhteensä noin 12.000 sylin (21.360 metrin) pituudelta, kaksi järveä kuivatettiin ja uusia peltoja raivattiin noin 40 tynnyrinalaa (19 hehtaaria). Vuonna 1838 näiden muutostöiden jälkeen saatiin tilalla 30 tynnyriä (4.395 l) ruista, 4 tynnyriä (586 l) ohraa, 4 tynnyriä (586 l) kauraa, ja 15-20 tynnyriä (2.197- 2.930 l) perunoita.

Alexander Aminoffin kehitti maanviljelyä, ja hänen aikana otettiin käyttöön uudet ja modernit viljelytavat. Hän rakennutti mm. suuren harmaakivisen viljamakasiinin ja kunnostutti myllyn.

Vuonna 1925 Pekkalassa saatiin satoa seuraavasti hehtaaria kohti: vehnää 24.8 hl, ruista 21,6 hl, kauraa 19,4 hl ja juureksia 488 hl.

Seuraavien vuosikymmenten aikana Pekkalan maataloutta ohjasi pitkälti valittu kotieläintuotantosuuntaus.Siirryttäessä nautakarjan pidosta sianlihatuotantoon 1960-70 lukujen vaihteessa peltoviljelyn painopiste vaihtui nurmikasvustosta rehuohran tuotantoon. Monivuotinen ja yksipuolinen viljanviljely köyhdytti ja tiivisti maaperää liikaa, minkä vuoksi nurmen viljely aloitettiin uudelleen 1980-luvun alussa.

1980- ja 90-lukujen peltoviljely sopeutettiin emolehmätuotannon tarpeisiin. Tilan pelloilla viljeltiin normaalien rehuviljojen (ohra ja kaura) ja nurmien lisäksi rypsiä ja hernettä. Nurmen tuotannossa kokeiltiin muutamana vuonna jopa sinimailasen viljelyä.

Suomen liityttyä EU:hun on vuosittainen kesannon osuus peltoviljelystä vähitellen kasvanut. Nykyisellään viljelyksessä on reilut 100 hehtaaria: ohra ja kaura ovat tärkeimmät viljelykasvit, nurmituotannossa käytetään erilaisia nurmisiemenseoksia. Vuodesta 2003 alkaen kaikki peltoviljelytuotteet menevät myyntiin.

Karjanhoito

1800-luvun alussa tilalla oli 20-25 nautaeläintä, 20 lammasta ja 2 hevosta. Adolf Aminoffin suorittamien uudistusten jälkeen vuonna 1838 tilalla oli 60 nautaa, 50 lammasta ja 8 hevosta. Vuoden 1885 tienoilla Johan Adolf Aminoff alkoi tuoda Ayrshire-karjaa tilalle.

Alexander Aminoff rakennutti sikalan, Pitkälän navetan ja vuonna 1912 Pekkalan navetan sisätilat kunnostettiin sataa lehmää varten. Samanaikaisesti rakennettiin navetan viereen pyöreä lantala ja rakennuksia yhdistävä katossa kulkeva kiskorakennelma. Navetan puolella lannalla täytetty vaunu työnnettiin kiskon varassa lantalaan, jonne sen sisältö tyhjennettiin. Lantalan keskellä oli erillinen virtsakaivo, jonne virtsa suodattui kuivalannan seasta automaattisesti. EU-vaatimukset täyttävä lantala on siis ollut Pekkalassa käytössä jo vuosisadan alussa!

Karjankasvatusta harjoitettiin sekä päätilalla että ulkotiloilla 1920-luvulla. Pekkalassa ja Taipaleessa nautakarja oli Ayrshirea, muilla tiloilla länsisuomalaista rotua, jota vuoden 1911 paikkeilla tuotiin Ruhalaan. Lehmiä päätilalla Pekkalassa oli normaalisti noin 100, Taipaleessa noin 40, Ruhalassa ja Pitkälässä noin 65 kussakin. Ayrshirea oli tuolloin jalostettu Pekkalassa jo 40 vuotta, ja se oli suurimalta osaltaan ns. sukupolvikarjaa. Vuosina 1911-1926 Pekkalan lehmät tuottivat vuosittain 3.500 kiloa maitoa ja 120 kg voita lehmää kohti. Vuonna 1927 päätilan navettaa laajennettiin, jolloin mulleille ja vasikoille rakennettiin uusi sivurakennus.

Pekkalan sikala oli jo kauan ollut siitossikalakeskus, joka koostui 25-30 emakosta, 2 karjusta ja 300-400 porsaasta. Pekkalassa kasvatettiin myös kanoja ja sinne valmistui uusi kanala 1920-luvulla. Pitkälässä kasvatettiin lisäksi jonkin verran lampaita. Vetojuhtina tilalla oli noin 60 hevosta jaettuina eri tilojen kesken sekä kaksi traktoria.

Vuonna 1922 yleisillä maatalousmessuilla Tampereella Pekkala sai toisen palkinnon koko tilan hoidosta.

1930-luvulla Ayrshire-lehmiä oli 100, siat olivat Yorkshire-rotua ja hevosia vetojuhtina oli 14. Pekkalassa otettiin käyttöön ensimmäisten joukossa Virtasen kehittämä AIV-menettelmään perustuva rehunsäilöntätekniikka. Maanpäällisten tornisiilojen sijaan käytössä oli tuolloin maan sisään kaivetut pyöreät 5 metriä syvät betoniset siilot.

Lypsykarjanpito loppui 1960-luvun alussa, ja navetta muutettiin muutama vuosi myöhemmin sikalaksi. Sianlihantuotanto oli tällöin erittäin kannattavaa ja 300-paikkaisen lihasikalan tuotolla kyettiin kattamaan jopa viiden työmiehen vuosittaiset palkkakustannukset. Tälläkin kertaa lannanpoisto haluttiin tehdä tehokkaaksi ja sikalaan asennettiin Suomen ensimmäinen koneellinen lannanpoistoautomatiikka. Sikalaan hankittavat porsaat tulivat kaikki Ruhalan kartanon emakkosikalasta. Sianlihan tuotannon kannattavuus heikentyi merkittävästi 1980-luvun lopulla ja viimeiset siat teurastettiin vuonna 1990.

1970- ja 1980-lukujen aikana Pekkalassa jalostettiin myös voimakkaasti suomenlammasta. Jalostuksen päämääränä oli saavuttaa villan tasalaatuiset ominaisuudet, erityisesti tummien värisävyjen, ruskean ja mustan, osalta. Susilauman tuhottua suurimman osan lammaskatraasta tuotanto lopetettiin 2000-luvun alussa.

Sianlihatuotannon rinnalle vuonna 1978 hankittiin naudanlihan tuotantoa varten Aberdeen Angus -emolehmäkarja. 1980 ja 1990-lukujen aikana tuotiin karjanjalostusta varten ulkomailta useiden sonnien spermaa sekä jalostuseläimiä karjan tasoa nostamaan. Anguskarjan koko Pekkalassa vaihteli 30 ja 50 emon välillä riippuen lähinnä pitoeläinten kysynnästä.Vuosien aikana suurin osa eläimistä myytiin kuitenkin teuraaksi. Angusrodun tuottaman erinomaisen lihan menekin edistäminen oli haasteellista, koska niin harva suomalainen kuluttaja osasi arvostaa lihan todellista laatua. Tämän johdosta teurastamot eivät pystyneet maksamaan tuottajalle erikoislihasta riittävää lisähintaa.

1990-luvun puolivälissä pihvikarjan kasvatuksessa erikoistuttiin vieroitettujen vasikoiden tuotantoon ja myyntiin tavoitteena tuotannon rationalisoiminen amerikkalaisen mallin mukaan.

Pihvikarjan varsinainen jalostustoiminta on aina ollut Suomessa hankalaa eläinaineksen vähäisyyden vuoksi. Kun jalostukseen tarkoitettujen sonnien yleinen testaus Humppilan sonniasemalla lopetettiin, niin Pekkalassa kokeiltiin muutamana vuonna yksityistä sonnien kasvatuskokeen järjestämistä. Tavanomaisten mittausten lisäksi tutkittiin myös kunkin sonnin rehunkulutusta suhteessa kasvuun. Yksilöiden väliset erot olivat suurimmillaan jopa yli 30 %. Pekkalassa mitattiin myös ultraäänilaitteella sonnien pintarasvan kehittymistä.

Pihvikarjan pito lopettiin Pekkalassa vuonna 2003 EU:n yleisen maatalouspolitiikan epävarmuuden johdosta.

Meijeritoiminta

Johan Adolf Aminoff perusti Pekkalaan meijerin 1800-luvun loppupuolella ja vuonna 1882 Pekkalaan perustettiin valtion ylläpitämä kaksivuotinen meijeri- ja karjakkokoulu. Koulun alkuaikoina siellä oli kahdeksan oppilasta. Alexander Aminoff rakennutti vuonna 1905 uuden punatiilisen rakennuksen, jonne meijerikoulu muutti yhdessä Pekkalan sähkölaitoksen kanssa. Tämä oli Ruoveden ensimmäinen sähkölaitos - ihme, jota tultiin aikanaan katsomaan pitemmältäkin. Tässä 600 m² suuruisessa ja höyryvoimalla toimivassa meijerissä jalostettiin etupäässä maitoa, voita ja jonkin verran juustoa. Alexander Aminoff toimi kuolemaansa saakka koulun johtajana.

Vuonna 1924 Pekkalan meijeri vuokrattiin Ruoveden Osuusmeijerin käyttöön, ja sen nimi muutettin Pekkalan Osuusmeijeriksi vuonna 1935. Osuusmeijerissä oli jäseniä ensimmäisenä vuonna reilut viisikymmentä ja vuoteen 1939 sen jäsenmäärä oli kasvanut lähes yhdeksäänkymmeneen. Se oli sekä jäsenmäärältään että tuotannoltaan Ruoveden suurin meijeri. Voin tuotanto nousi vuoden 1923 noin 35.000 kilosta vuoteen 1939 mennessä lähes 70.000 kiloon. 1930-luvulla noin puolet Ruoveden meijerivoista valmistettiin Pekkalassa ja sitä vietiin suuria määriä Englantiin saakka. Pekkalan osuusmeijerin jäsenten lehmät olivat tuottavampia kuin muiden osuusmeijereiden ja niiden maito oli myös laadultaan parempaa.

Vuonna 1945 Pekkalan osuusmeijerissä oli noin 90 jäsentä ja vajaat 30 ulkopuolista maidonlähettäjää, jotka tulivat Kekkoselta, Muroleesta, Pohjankylästä ja Ruhalasta. Pekkalan meijerin maidontuotanto oli tuolloin noin 700.000 litraa, joka vastasi 47% koko Ruoveden meijereiden maidontuotannosta. 1950-luvun alkupuolella meijerin koneistusta uusittiin, maidonlähettäjien määrä kasvoi ja vuosituotanto kohosi lähes kahteen miljoonaan litraan. Suurimmillaan maidontuotanto oli 1960-luvun alkupuolella, jolloin se ylitti 2,2 miljoonan litran rajan.

Pekkalan osuusmeijerin kannattavuus heikkeni 1960-luvun loppupuoliskolla, vaikka Pekkalan kartano lisäsi kurrin ostoja vastavalmistunutta sikalaa varten. Osuusmeijerin tuotanto loppui vuoden 1969 lopulla, jolloin se yhdistyi Maito-Pirkkaan. Se oli viimeinen Ruoveden meijereistä, joka joutui sulautumaan isompaan meijeriin.

Nykyisessä meijerirakennuksessa toimii Pekkalan palvelusaha. Meijerin alkuperäinen höyrykone on kunnostettu ja esillä Vattenfallin vastaanottoaulassa Tampereen Sarankulmassa.

Myytävät tuotteet

Yksinkertaistettuamme tilan maataloustuotantoa voimakkaasti viime vuosina tarjoamme myyntiin tällä hetkellä säilöheinää ja rehuviljaa. Mikäli olet kiinnostunut näistä tuotteista, ota meihin yhteyttä.